TÄSSÄ NUMEROSSA 1/2010
FLOW TEKEE LUKIJAN ILOISEKSI
Sanoma Uitgiversin aikakauslehti Flow lanseerattiin Hollannissa marraskuussa 2008. Lehden konsepti on ollut menestyksekäs, ja myyntimäärät kasvavat numero numerolta.
AIKAKAUSLEHDELLÄ PITÄÄ OLLA IDEA
Radio Timesin AD ja varapäätoimittaja Shem Law on suunnitellut työkseen aikakauslehtiä 25 vuotta. "Tarvitaan hienoja visuaalisia ideoita, jotka erottavat aikakauslehden massasta," hän sanoo.
KUKOISTAVIA AIKAKAUSLEHTIÄ
Vaikka printtimaailma on murroksessa, aikakauslehdet kukoistavat ja markkinoille on tullut monta uutta menestyvää lehteä.
UUSI PAPERILAJI SYVÄPAINOON
UPM kehitti ensimmäisenä syväpainoon tarkoitetun puuvapaan, päällystetyn paperin. Kehitystyö tehtiin yhdessä kustantajien, kuten News Internationalin, painajien ja UPM:n kanssa.
PAPERI BIOFOREN YTIMESSÄ
UPM on määritellyt itsensä johtavaksi biometsäteollisuusyhtiöksi, ja samalla luonut uuden käsitteen – Bioforen. Käsitteessä kohtaavat perinne sekä uusi ja ennennäkemätön.
HABERTURK NÄYTTÄÄ MODERNIN SANOMALEHDEN MALLIA
Turkissa lanseerattu sanomalehti Haberturk on vuodessa napannut merkittävän siivun Turkin sanomalehtimarkkinoista niin levikissä kuin mainostuloissakin.
NIIU TEKEE HISTORIAA
Kahden berliiniläisen opiskelijan perustama Niiu ei ole mikä tahansa sanomalehti. Jokainen tilaaja voi räätälöidä lehden sisällön omien toiveidensa mukaisesti, ja kutakin lehteä painetaan vain yksi kappale.
LE FIGARO SIIRTYI VEDETTÖMÄÄN PAINOTEKNIIKKAAN
Sanomalehti Le Figaron uudessa painotalossa yhdistyvät taloudellinen tehokkuus, ympäristöä vähemmän kuormittava tuotantotapa ja uudenlainen arkkitehtuuri.
KIRJALLE PITEMPI KÄYTTÖIKÄ
Hanprintin uusi HansaBook-palvelu tuo kustantajille mahdollisuuden tilata kirjoja tismalleen kysynnän mukaan, vaikka yksin kappalein, mutta vakiohintaan.
UUTTA POTKUA HIENOPAPEREILLE
Yhdysvaltalaisen paperitukkurijätti xpedxin ja UPM:n välinen jakelusopimus avaa päällystetyille, arkkeina ja rullina myytäville hienopapereille sekä päällystetyille HSWO-papereille uusia mahdollisuuksia.
PAPERIKASSI ON KESTÄVÄ VALINTA
Italialainen Fiorini International on Euroopan suurimpia paperisten kauppakassien valmistajia. Yhtiö vie asiakkailleen määrätietoisesti viestiä paperikassin ympäristöystävällisyydestä.
DIGIPAINAMINEN TULI JÄÄDÄKSEEN
Painotuotteiden räätälöinti, lyhyemmät ajot ja joustavuus ovat tärkeimpiä syitä digipainamisen suosion kasvuun. UPM tarjoaa markkinoiden kattavimman valikoiman digipainamiseen soveltuvia papereita.
TÄYDELLISTÄ YMPÄRISTÖMERKKIÄ ETSIMÄSSÄ
Metsäsertifiointi tai paperissa käytetyn keräyspaperin määrä eivät kerro koko totuutta paperin ympäristövaikutuksista. UPM:n ympäristöjohtaja Philippe Riebel kaipaa kansainvälistä, yhtenäistä ekomerkkiä.
EKOLASKURI SELVITTÄÄ KIRJAN HIILIJALANJÄLJEN
Kirjapaino WS Bookwellin kehittämä ekolaskuri on verkkoselaimessa käytettävä työkalu joka kertoo, miten kirjan erilaiset valmistusmateriaalit ja vaiheet vaikuttavat hiilijalanjäljen kokoon.
GUINNESS KOKOAA MAAILMAN ENNÄTYKSET
Guinnessin ennätysten kirja on myös itse yksi suurimmista menestystarinoista kirjakustantamisen alalla. Vuosittain Guinnessin ennätysten kirjaa myydään noin 3,5 miljoonaa kappaletta.
UPM RAFLATAC MUKANA AASIAN KASVUMARKKINOILLA
Kymmenen vuotta Kiinassa toiminut UPM Raflatac on vahvasti mukana Aasian ja Tyynenmeren alueen kasvavilla tarramarkkinoilla. Taantumasta huolimatta tuotteiden kysyntä on säilynyt vakaana.
VIDEO TULOSSA PRINTTILEHTIEN MAINONTAAN
Perinteisen, painetun mainonnan rinnalle on syntynyt uusi video-in-print-mainos. Lehteen upotettu ohut LCD-näyttö tuo lukijan silmien eteen liikkuvan kuvan äänen kera.
SUOMALAISEN MODERNISMIN JUURILLA
Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistys, jonka perustajajäsen UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö on, on tuonut esille toisen laajan näyttelynsä, Modernin kahdet kasvot.
FRAY BENTOSIN SELLUTEHDAS UPM:LLE
UPM:stä tuli merkittävä toimija sellumarkkinoilla, kun Botnian Uruguayn toiminnot siirtyivät osaksi yhtiötä joulukuussa 2009. Omistusjärjestelyjen toteutumisen myötä UPM omistaa nyt 91 prosenttia Fray Bentosin sellutehtaasta.
METSÄ ON KELPO SIJOITUS
Metsä on melko riskitön ja vakaan tuoton tuova sijoituskohde, kunhan se on osaavissa käsissä. Catellan hallinnoima metsäsijoitusrahasto osti UPM:ltä metsää, ja aikoo satsata metsiin lisää.