Uutta potkua hienopapereille

Teksti: Tuovi Similä
Kuvat: Herman, Tuire Ruokosuo

 

Yhdysvaltalaisen paperitukkurijätti xpedxin ja UPM:n välinen jakelusopimus avaa päällystetyille, arkkeina ja rullina myytäville hienopapereille sekä päällystetyille HSWO-papereille uusia mahdollisuuksia. Sopimus allekirjoitettiin syksyllä 2009.

 

xpedx on Yhdysvaltain suurin painopapereiden- ja graafisen alan tarvikkeiden jakelija. Yhtiöllä on yli 230 jakelukeskusta ja vähittäismyymälää, joiden verkosto ulottuu Kanadaan ja Meksikoon asti. Lisäksi xpedxin verkkokaupan, xpedx.comin kautta yhtiön asiakkaiden ulottuvilla on myös globaalia tarjontaa muun muassa Geodiksen ja Antaliksen liittouman kautta.

"Tämä on suurin private label -ohjelmamme," kuvailee Rob Watson, xpedxin Painopaperit-ryhmän markkinointijohtaja. Endurance®-nimellä myytävät private label -paperit ovat päällys-tettyjä arkkituotteita. Yksinmyyntisopimukseen kuuluu myös muita UPM:n papereita, kuten esimerkiksi päällystettyjä aikakauslehtipapereita, jotka eivät kuulu private label -ohjelmaan.

"xpedxin asiakkaat ovat ottaneet laajentuneen UPM-yhteistyömme tyytyväisinä vastaan," Watson sanoo. "Asiakkaamme arvostavat UPM:n brändiä ja mainetta. Tärkeää on myös, että paperi on nopeasti ja läheltä saatavissa." UPM:n papereiden tärkeimpiä asiakasryhmiä ovat painajat, luetteloiden valmistajat, vähittäiskauppiaat ja kustantajat.

 

Rob Watson
MARKKINOINTIJOHTAJA

XPEDX lyhyesti
– International Paperiin kuuluva yhtiö
– liikevaihto 2008 noin 8 miljardia dollaria
– 7 000 työntekijää
– Yhdysvaltain suurin painopapereiden ja graafisen alan tarvikkeiden jakelija
– Johtava pakkaustarvikkeiden ja -laitteiden sekä kiinteistönhoitotarvikkeiden toimittaja
– Toimii kaikissa suurimmissa Yhdysvaltain, Meksikon ja Kanadan kaupungeissa
– Pääkonttori Cincinnatissa, Ohiossa


Hyvä aika sopimukselle

 

Taantuman vuoksi markkinatilanne on Pohjois-Amerikassakin haastava, mutta: "Juuri siksi ajoitus oli oikea sopimukselle. Meidän myyntiväkemme voi suunnata mielenkiintonsa uusiin tuotteisiin," toteaa xpedxin johtaja Joseph Ranson Painopaperit-ryhmästä.

xpedxin Itäisen alueen johtaja Jim Connelly arvelee, että kustannuspuolella on jo ollut hienoista nousua. "Ensimmäinen vuosipuolisko 2010 on parempi kuin vuonna 2009. Odotamme asteittaista parannusta ja vaatimatonta kasvua koko vuodelle," Connelly ennustaa.

Miehet ovat yhtä mieltä siitä, että painaminen tuskin ponnahtaa takaisin vuoden 2008 tasolle, taloudellisista ja rakenteellisista syistä. "Luultavasti pohja on nyt nähty, ja nousu alkaa pikkuhiljaa," Watson sanoo. Arviot ovat marraskuulta 2009, jolloin xpedxin delegaatio vieraili Saksassa ja Suomessa katsastamassa UPM:n tehtaita.

 


Metsäsertifiointi myyntivaltti

Nykyinen markkinatilanne vain korostaa xpedxin ja UPM:n sopimuksen etuja. "Kumppanuutemme nostaa UPM:n ja xpedxin osuutta tällä markkinalla, ja arkkipainaminen on yksi niitä harvoja segmenttejä, joilla aktiviteetti on kohtalaisen vahvaa," UPM:n Mark Goodman sanoo.

xpedx vastaa kilpailuun monipuolisella tarjonnallaan ja hyvällä toimitusketjun hallinnalla. "Räätälöimme ratkaisuja asiakkaidemme erityistarpeisiin sekä end-to-end-ratkaisuja, jotka voivat sisältää paperia ja graafisen alan tarvikkeita, painokoneita, painon esi- ja jälkikäsittelylaitteita, pakkauslaitteita tai verkkokaupparatkaisuja, jotka tehostavat ostoja," Watson kuvailee.

UPM:n tuotteiden alkuperä on varmistettu kansainvälisesti tunnustetuilla FSC- ja PEFC-sertifikaateilla. xpedxin asiakkaille metsäsertifiointi on paperin tärkein ympäristönäkökohta. Hiilijalanjälki tekee vasta tuloaan, ja siitä ovat tietoisia erityisesti kustantajat. "Enimmäistä kertaa meillä on FSC-sertifiointi näin mittavasti käytössä. Se tuo selvästi kilpailuetua," Watson sanoo.