Paperikassi on kestävä valinta
Teksti: Tuovi Similä
Kuvat: Herman
Paperikassi on kestävä, se on valmistettu uusiutuvasta raaka-aineesta ja se on ympäristön kannalta hyvä valinta. Tämä on viesti, jota Fiorini International, Euroopan suurimpiin kuuluva paperikassien valmistaja, välittää uutterasti eurooppalaisille asiakkailleen.
"Olen käynyt Suomessa UPM:n tehtailla asiakkaittemme kanssa useita kertoja. Joka kerta olen saanut kuulla siitä hienosta ympäristötyöstä, jota UPM tekee. On vahinko, että tämä viesti ei tavoita suurta yleisöä," sanoo yhtiön toimitusjohtaja Luigi Fiorini.
Fiorini onkin tehnyt paljon työtä ympäristöasioiden puolesta ja paperinvalmistukseen liittyvien väärinkäsitysten oikaisemiseksi. Vuoden 2009 syksyllä yhtiö toi yhdessä UPM:n kanssa joukon italialaisia toimittajia Suomeen, Fiorinin valmistamien paperikassien alkulähteille.
Viimeistään metsässä, seuratessaan puunkorjuuta, toimittajajoukolle selvisi, mistä paperikassi on oikein tehty; 100-prosenttisen uusiutuvasta raaka-aineesta eli puusta, joka hankitaan kestävästi hoidetuista metsistä. Ja UPM:n Pietarsaaren tehtaalla, jossa useimpien Fiorinin valmistamien kassien paperi tehdään, selvisi sekin, miksi paperikassia ei tehdä uusiokuidusta. Vain tuorekuidusta tehdystä paperista saadaan riittävän kestäviä kasseja.
Luigi Fiorinin Anna-tytär vietti keväällä 2009 kuukauden Suomessa, ja tutustui perusteellisesti yhtiön käyttämien kassipapereiden taustaan. Anna Fiorini työskentelee tämän vanhan perheyrityksen hallinto-osastolla. "Olemme erittäin kiinnostuneita ympäristöasioista ja niin ovat myös asiakkaamme. Olen hyvilläni, että nyt osaan se-littää heille, kuinka ympäristöystävällistä paperi on, sekä itse tuotteena että valmistusprosessina," Anna Fiorini sanoo. Hän kertoo olleensa erittäin vaikuttunut siitä, että metsäkoneiden kuljettajat olivat valinneet työnsä siksi, koska he rakastavat luontoa!
PAPERIKASSI ON:
– vahva ja kestää useamman käyttökerran.
– valmistettu 100-prosenttisen uusiutuvasta raaka-aineesta.
– raaka-aine on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä.
– helposti kierrätettävä: se sopii paperi- tai kartonkikeräykseen, energiajakeeksi tai biojätteisiin.
