Täydellistä ympäristömerkkiä etsimässä
Teksti: Anna Söderlund
Paperia ei tee automaattisesti ympäristöystävälliseksi se, että siinä on kierrätysmerkki tai muita ympäristömerkkejä. Kokonaisvaltainen ympäristövastuu vaatii paljon enemmän kuin hienon merkin. UPM:n ympäristöjohtajan Phillippe Riebelin mielestä yhteiselle merkille on huutava tarve. "Tarvitsemme merkin, joka ottaa tuotteen koko elinkaaren huomioon, ja joka ei johda kuluttajia harhaan."
"PEFC- ja FSC-metsäsertifioinnit ovat hyvä keino osoittaa, että valmistaja tietää raaka-aineen tulevan kestävästi hoidetuista metsistä. Mutta ne eivät kerro mitään esimerkiksi tehtaan tuotantoprosesseista tai energianlähteistä," Riebel sanoo.
Tarvitaan maailmanlaajuinen merkki
Jos Riebel saisi itse suunnitella ympäristömerkin, se kattaisi paperin koko elinkaaren alkaen siitä, miten puu on korjattu, mitä kemikaaleja tuotannossa on käytetty, kuinka paljon ja minkälaista energiaa valmistukseen on käytetty, mikä on jätevesien määrä ja laatu, päästöt ilmaan, kiinteä jäte jne.
Hänen mielestään tällaisen merkin tulisi myös olla yleismaailmallinen. "Yli sadalle UPM:n paperille myönnetty EU:n ympäristömerkki on oikeilla jäljillä, koska siinä kierrätyskuitua ja sertifioitua puukuitua pidetään yhtä tärkeinä. Se kattaa paperin koko elinkaaren, ja mielestäni se antaa jonkinlaisen takuun siitä, että hiilijalanjälki on hyväksyttävissä."
"En kuitenkaan usko, että EU:n merkki saa Yhdysvalloissa laajaa hyväksyntää. Jo nimensä vuoksi sitä on vaikeaa markkinoida Euroopan ulkopuolella."
"UPM on investoinut huomattavasti uusiutuvaan energiaan ja CO2-päästöttömään sähköön, ja nähdäksemme hiilijalanjälkemme onkin alan parhaiden joukossa. Kun yhä useammat asiakkaat ja loppukäyttäjät ymmärtävät tuotteiden koko elinkaaren auditoinnin merkityksen, UPM:n tuotteilla on lisäarvoa niin yhteiskunnalle kuin ympäristöllekin."
