Fray Bentosin sellutehdas UPM:lle

Teksti: Vesa Puoskari
Kuvat: UPM

 

UPM:stä tuli merkittävä toimija sellumarkkinoilla, kun Botnian Uruguayn toiminnot siirtyivät osaksi yhtiötä joulukuussa 2009. Omistusjärjestelyjen toteutumisen myötä UPM omistaa nyt 91 prosenttia Fray Bentosin sellutehtaasta. Samalla yhtiön selluntuotantokapasiteetti kasvoi noin 3,2 miljoonaan tonniin.


"Tavoitteenamme on kasvaa kilpailukykyisen sellun tuottajana. Aiomme toimia aktiivisesti sellun myyjänä ja ostajana, ja haluamme olla luotettava, pitkäaikainen kumppani asiakkaillemme ja toimittajillemme," toteaa selluliiketoiminta-alueen johtaja Jaakko Sarantola.

UPM myy sellua Fray Bentosin sekä Suomen tehtaiden tuotannosta yli puoli miljoonaa tonnia. Myös UPM:n hienopaperitehtaat Euroopassa ja Kiinassa käyttävät Fray Bentosin sellua. "Markkinasellu myydään Botnian osaavan ja globaalin myyntiverkoston kautta," Sarantola kertoo.

Fray Bentosin eukalyptussellutehtaan lisäksi UPM:llä on kolme modernia sellutehdasta Suomessa.

 


UPM:n eukalyptusplantaasit sijaitsevat maan luoteisosissa Paysandún, Rio Negron, Sorianon sekä Tacuarembón alueilla..


Ympäristövaikutukset minimaalisia

Syksyllä 2007 käynnistynyt UPM Fray Bentos on alansa moderneimpia maailmassa, ja se on rakennettu käyttämällä parasta saatavilla olevaa teknologiaa (BAT).

Tehtaan tuotantotehokkuus on korkea, ja se saavutti uuden tuotantoennätyksen joulukuussa. "Marraskuun vuosihuoltoseisokki onnistui erittäin hyvin, ja pystyimme avaamaan tiedossamme olleita tuotannon pullonkauloja. Haasteenamme on jatkaa tehtaan hyvää tuloksen tekoa," sanoo vuoden alusta Fray Bentosin tehtaanjohtajana aloittanut Jussi Penttilä.

Tehtaan ympäristösuorituskyky on osoittautunut erinomaiseksi, ja se täyttää tiukimmatkin kansainväliset vaatimukset. "Tehtaan päästöt ovat erittäin alhaiset eikä toiminnalla ole ollut merkittäviä ympäristövaikutuksia Uruguay-joen tilaan," Penttilä vahvistaa.

Tehtaan ympäristövaikutuksia monitoroidaan jatkuvasti. Ympäristön katselmoinninit aloitettiin jo useita vuosia ennen tehtaan käynnistymistä.

Omien mittausten lisäksi toiminnan vaikutuksia seuraavat Uruguayn ympäristöviranomainen DINAMA sekä tehtaan ympäristön monitorointikomitea. Mittauksista ja analyyseistä vastaavat riippumattomat asiantuntijat, jotka esittävät tulokset UPM:lle sekä DINAMAlle, ja julkistavat ne.

Mittaustulokset ovat osoittaneet, että tehtaan toiminnalla ei ole haitallisia vaikutuksia ympäristöön.


UPM:n Fray Bentosin tehdas täyttää Uruguayn viran-omaisten asettamat sekä Euroopan unionin alueella sovellettavat ympäristö-vaatimukset..

 

Forestal Oriental toimittaa puuraaka-aineen

Omistusjärjestelyjen myötä myös puuraaka-aineen toimittamisesta vastaava plantaasiyhtiö Forestal Oriental siirtyi kokonaan UPM:lle. "UPM on toiminut Uruguayssa noin kaksikymmentä vuotta, sillä olimme mukana jo siinä vaiheessa, kun eukalyptusviljelmiä ryhdyttiin maahan perustamaan," sanoo Sarantola.

Forestal Oriental omistaa ja hallinnoi eukalyptusplantaaseja, jotka sijaitsevat maan luoteisosissa Paysandún, Rio Negron, Sorianon sekä Tacuarembón alueilla. Loppu raaka-aine hankitaan yksityisiltä tuottajilta, jotka toimivat läheisessä yhteistyössä UPM:n kanssa.

Forestal Oriental aloitti toimintansa vuonna 1990. Uruguayn hallitus alkoi 1980-luvulla tukea voimakkaasti eukalyptysviljelmien perustamista maahan maaseudun työllisyyden edistämiseksi ja luodakseen pohjaa maan teollisuuden kehittämiselle.

 

ILMASTOKOKOUKSEN ANTI VAATIMATON – MUTTA TYÖ JATKUU

Metsäteollisuudella, kuten muillakin tahoilla, oli suuria odotuksia Kööpenhaminassa joulukuussa järjestetyn ilmastokokouksen suhteen. Odotuksilla mitattuna kokouksen tulos oli pettymys.

EU on edennyt etukenossa ilmastoasioissa, mutta hyvä esimerkki ei vakuuttanut maailman suuria maita Kööpenhaminassa. Kokouksen julkilausuma syntyi viime metreillä Yhdysvaltain, Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan toimesta. Julkilausuma oli vain lausuma, eikä sen kummemmin osapuolia sitova. Kokouksen keskeisimmät tavoitteet jäivät vain haaveiksi, eikä julkilausumassa edes mainittu tavoitetta saada aikaan laillisesti sitova sopimus.

Euroopan metsäteollisuus oli asettanut Kööpenhaminan kokoukselle monia odotuksia. Niistä tärkein oli saada aikaan globaali,  tasapuolisesti kaikkia osapuolia sitova ilmastosopimus. Tämä parantaisi toimintaympäristön ennustettavuutta ja tasapuolistaisi globaaleilla markkinoilla toimivien yritysten kilpailutilannetta. Samalla vauhdittuisivat ilmastoteknologiamarkkinat.


MEKSIKOON SAMOILLA TAVOITTEILLA

Euroopalla on erinomaiset edellytykset olla biotalouden edelläkävijä, ja sitä myös UPM haluaa olla rakentamassa kehittäessään Biofore-teollisuutta.

Vaikka Kööpenhaminassa ei saavutettu asetettuja tavoitteita, biotalous kehittyy maailmassa, eikä alkanut kehitys pysähdy. Mitä ilmastosopimukseen tulee, nyt mennään kohti Meksikoa, jossa pidetään seurantakokous vuoden kuluttua.

"Metsäteollisuuden tavoitteet ilmastosopimusneuvotteluissa eivät ole muuttuneet. Kansainvälisille markkinoille tuotteitaan myyvän teollisuuden kannalta ilmastonmuutoksen torjunnan kustannusrakenteen tulisi olla sama eri puolilla maailmaa. Vain kaikkia tasapuolisesti sitovalla sopimuksella saadaan aikaan todellista päästöjen vähenemistä maailmassa," sanoo UPM:n energialiiketoiminta-alueen johtaja Anja Silvennoinen.

" Biometsäteollisuuden erityistoivomus on, että metsien ja puujalosteiden kykyä varastoida hiiltä on kohdeltava siten, että kestävän metsätalouden harjoittaminen ja uusiutuvasta raaka-aineesta valmistettujen, kierrätettävien tuotteiden valmistus on mahdollista," Silvennoinen sanoo.

Hän korostaa, että kestävästi hoidetun metsän näkeminen hiilivarastona ei saa johtaa tilanteeseen, jossa palkitaan siitä, että puun käytöstä luovutaan.  "Kestävästi hoidettu, käytön myötä uusiutuva talousmetsä on paras hiilinielu. Ilmastohaasteissa keskeistä on edistää puun monipuolista käyttöä raaka-aineena," Silvennoinen toteaa.


Teksti: Tuovi Similä