"Aikakauslehdellä pitää olla idea"


Teksti: Nina Colliander-Nyman

Kuvat: Herman, Shem Law


"Menestyksekäs aikakauslehti on sellainen, joka yllättää, ilahduttaa ja antaa informaatiota. Lehti voi olla jättimäinen, kuten Radio Times tai paljon pienempi, kuten Word Magazine. Tai se voi olla saman kaltainen kuin esimerkiksi kansallisten sanomalehtien, Telegraphin ja Timesin, värilliset liitteet ovat," sanoo Shem Law, Ison-Britannian suurimman ja kannattavimman aikakauslehden, Radio Timesin, AD ja varapäätoimittaja.

 

"Aikakauslehdet määritellään osaksi visuaalista mediaa. Nykyään kaikki lehdet sanomalehdistä ammattilehtiin haluavat näyttää samanlaisilta kuin ylellisen kiiltävät kuluttajille suunnatut lehdet. Nyt tarvitaan siis hienoja visuaalisia ideoita, ja juuri ne erottavat lehden massasta," Law sanoo.

Hän on suunnitellut työkseen julkaisuja 25 vuotta, ja nykyään hänellä on mielestään brittiläisen aikakauslehdistön paras työpaikka.

"Nuo 25 vuotta ovat opettaneet, että aikakauslehti on kyltymätön ideoiden kuluttaja. Minulle lehdissä tärkeintä eivät ole fontit, hienot kuvat tai hyvä teksti, joskin niistä on apua. Viestinnässä tärkeitä ovat yksinkertaiset, suorat ja nokkelat ideat. Ne juuri kasvattavat levikkiämme ja lukijauskollisuutta, ne auttavat kehittämään kansiamme ja luovat loistavia erikoisjuttuja. Näitä ideoita tulee kaikkialta ja kaikilta, alkaen vähäisimmästä freelancerista yhtiön toimitusjohtajaan saakka."

Shem Law´lla on omasta mielestään brittiläisen aikakauslehdistön paras työpaikka.

 

Sisältö on kaikki kaikessa

Law´n mukaan toinen tärkeä tekijä on korkeatasoinen kirjoittaminen.

 

"Kun anoin ensimmäistä brittiläistä passiani, se oli suuri tummansininen vaikuttavan näköinen kapine, ja siihen oli ilmoitettava myös ammatti. Vaikka olin vasta aloitteleva suunnittelija aikakauslehdessä, ilmoitin ammatikseni journalistin enkä suunnittelijaa. Mielestäni kaltaiseni lehtien graafiset suunnittelijat ovat ennen muuta journalisteja. Me kerromme tarinoita sanojen ja kuvien avulla."

Law sanoo aina kuvitelleensa, että suunnittelijat ovat ihmisiä, jotka innostuvat viinietikettien ja elokuvajulisteiden luomisesta, mutta itse hän innostuu hyvästä tarinasta tai erikoisartikkelista.

"Olen työskennellyt suuren osan urastani Fleet Streetillä, eikä jännittävämpää paikkaa olekaan kuin kansallisen sanomalehden toimitus, kun suurta uutista ollaan julkaisemassa. Minulle tärkeintä on sisältö, sisältö ja vielä kerran sisältö! Sisältö täytyy esittää houkuttelevasti ja jännittävästi, ja siinä minä voin auttaa."

Law ei voi sietää aikakauslehtiä, jotka ovat pelkästään graafisen suun-nittelun välineitä, kuten avantgardististen design-lehtien suunnittelu, joka ei tuo mitään lisää lehden funktioon.

"Sekava ja käsittämätön taitto estää lukijoita ymmärtämästä varsinaista sisältöä."

Law ei ole erityisen huolissaan aikakauslehtien ja printtimedian tulevaisuudesta, vaikka yleisesti tiedetäänkin, että edessä on vaikeita aikoja.

"Uskon, että tulevaisuudessa aikakauslehtiä saattaa olla vähemmän, mutta ne jotka jäävät henkiin ovat todennäköisesti vahvempia kuin koskaan. Olen nähnyt iphone-sovelluksia, jotka siirtävät lehdet matkapuhelimeen, ja olen lukenut lehtiä internetissä, mutta näistä ei ole juurikaan kilpailemaan painetun aikakauslehden kanssa mitä tulee hintaan, luettavuuteen, saavutettavuuteen ja liikuteltavuuteen."


Shem Law

Lontoon East Endissä vuonna 1962 syntynyt Shem Law kasvoi Lontoossa, San Franciscossa ja Cambridgessä. Reputettuaan useimmissa tutkinnoissaan hän aloitti kilpimaalariharjoittelijana, kunnes hänet hyväksyttiin omien sanojensa mukaan "eriskummallisen hallinnollisen virheen vuoksi" Hornseyn taidekouluun. Tehtyään kolme vuotta dokumenttielokuvia hän sai tilapäisen työpaikan Observer Colour -lehden suunnittelijana. Suunniteltuaan ja lanseerattuaan lehtiä Lontoossa, Melbournessa ja New Yorkissa 25 vuoden ajan hän on nyt Radio Timesin AD ja varapäätoimittaja.

 

"En koskaan halunnut lehtisuunnittelijaksi – jos West Ham United pyytäisi minua tinkimättömäksi puolustajaksi, lähtisin saman tien."