Paperi BIOFOREN ytimessä

Teksti: Monica Krabbe
Kuvat: UPM

 

UPM on määritellyt itsensä johtavaksi biometsäteollisuusyhtiöksi, ja samalla luonut uuden käsitteen: UPM – The Biofore Company. Siinä kohtaavat 100 vuoden metsäalan kokemus sekä uusi ja ennennäkemätön

 

"Nykyisillä paperi-, sellu- ja puutuotteillamme on erittäin kiinteä yhteys uuteen bioalaan," sanoo paperiliiketoiminnan johtaja Jyrki Ovaska.

Hän listaa paperiliiketoiminnan osalta kolme olennaista Biofore-asiaa: kestävän kehityksen mukaisesti valmistettu paperi, integroitu raaka-ainehankinta ja uudet liiketoiminnat vanhojen tuotantolaitosten yhteyteen.

"Paperi on luonnostaan Biofore-tuote. Se valmistetaan uusiutuvasta luonnonvarasta, se on täysin kierrätettävissä ja uudelleen käytettävissä paperin valmistukseen. Tämän jälkeen siitä saadaan vielä bioenergiaa," Ovaska sanoo.

Ovaskan mukaan kaikki UPM:n liiketoiminnot, sekä nykyiset että uudet, perustuvat kestävän raaka-aineen käyttöön. Puu- ja jätebiomassan lisäksi raaka-aineina voidaan käyttää esimerkiksi sellun valmistuksessa syntyviä sivutuotteita. Viimeksi mainituista voidaan valmistaa muun muassa biodieseliä ja biokemikaaleja.

Esimerkiksi biodiesellaitos on kokonaistaloudellisesti järkevintä rakentaa jonkin nykyisen sellu-paperitehdasintegraatin yhteyteen. Synergiahyötyjä syntyy niin raaka-aineen hankinnassa kuin energiankäytössä.

"Mielestäni  UPM:n valitsema The Biofore Company -asemointi tukee meitä hyvin. Se luo toiminnallemme hyvän kehyksen," Ovaska toteaa.

 

Jyrki Ovaska
paperiliiketoiminnan johtaja