Le Figaro siirtyi vedettömään painotekniikkaan

Teksti: Vesa Puoskari
Kuvat: Herman, Vesa Puoskari

 

Pariisin liepeillä Tremblayssa sijaitsevassa sanomalehti Le Figaron uudessa painotalossa, l'imprimeriessä, yhdistyvät taloudellinen tehokkuus, ympäristöä vähemmän kuormittava tuotantotapa ja uudenlainen arkkitehtuuri. Haastava yhtälö onnistui uuden offset-painomenetelmän ansiosta.

 

Painomenetelmän vaihtoehtoina olivat perinteinen offset tai täysin uudenlaisen laitteiston hankinta. Painokoneeksi valittiin KBA Cortina Waterless, joka ei käytä lainkaan vettä.

"Päädyimme vedettömän offset-tekniikkaan, sillä painojälki on perinteiseen verrattuna huomattavasti laadukkaampaa. Prosessi tuottaa vähemmän jätettä ja on myös ystävällisempi ympäristölle," painotalon johtaja André Menet perustelee valintaa.

Painotalon rakentaminen käynnistyi 2008, ja ensimmäinen Le Figaro ilmestyi uudesta painosta syyskuussa 2009. Investoinnin arvo oli noin 81 miljoonaa euroa. Samalla lehti muuttui sivukooltaan Berliner-formaatiksi.

Le Figaro painettiin aikaisemmin Tremblayn naapurikunnassa Roissyssa, josta osa painoksesta kuljetettiin ilmateitse Pariisista maan eteläosaan. Kahden uuden painotalon – Etelä-Ranskassa sijaitsevan Gallarguesin ja Tremblay-en-Francen – ansiosta jakelua saatiin parannettua ja ilmakuljetuksista luovuttiin kokonaan.

Sanomalehti Le Figaro, joka  kuuluu ranskalaiseen Dassault'n yhtymään, omistaa l'imprimerien yhdessä sanomalehtien painamiseen erikoistuneen, Fingraf-konserniin kuuluvan italialaisen Seregnin kanssa.

 


Puhtaampaa teknologiaa

 

Painotalo on ensimmäinen vedetöntä offset-tekniikkaa rullapainokoneessa käyttävä painotalo Ranskassa, muualle Eurooppaan vastaavanlaisia laitteita on asennettu parisenkymmentä.

Uuden laitteiston ansiosta painotalon vedenkulutus arvioidaan vähenevän noin 350 000 litraa vuodessa. Perinteinen offset-paino vaatii runsaasti vettä, kun taas vedettömässä menetelmässä painolevyn vesipinnat on korvattu silikonipinnalla.

Lisäksi laitteiston valinnassa painoivat kemikaalien käytön vähentäminen sekä paperirullien tehokkaampi hyödyntäminen.

Ympäristöä ajatellen olemme erittäin hyvissä asemissa, kun lopetimme veden ja kemiallisten tuotteiden käytön, sekä siirryimme ekomerkittyihin tai uusiopapereihin," sanoo Seregni Francen myyntijohtaja Thierry Doll.

Painettavan rullan leveys on enimmillään 1890 mm, mikä mahdollistaa 2x60 nelivärisivun painamisen normaalikokoisena (broadsheet) tai 4x60 nelivärisivun painamisen tabloidkokoisena. Yhden linjan kapasiteetti on 80 000 lehteä tunnissa eli koko painokoneen 160 000 lehteä, joka voidaan jakaa neljälle taittolaitteelle.

Myös asiakkaiden lukuhetket sujuvat aiempaa miellyttävämmin, sillä painomuste ei enää tahraa sormia lehteä luettaessa.

Thierry Doll
myyntijohtaja, Seregni France

Pascal Préaud

Myyntijohtaja, UPM:n Pariisin myyntikonttori


Uutta arkkitehtuuria

Tehokkaamman painoprosessin lisäksi moderni laitteisto on vaikuttanut merkittävästi myös rakennuksen arkkitehtuuriin ja maisemointiin. Kooltaan pieni rullapainokone mahtuu pienempään rakennukseen, joka sulautuu maisemaan – ja myös näyttää pieneltä.

Painokonehallin molemmissa päissä on valtavat ikkunat, jotka tuovat saliin valtavasti valoa. "Suurten ikkunoiden ansiosta salissa voi työskennellä päiväsaikaan ilman sähkövaloa, mikä sekin säästää energiaa," Thierry Doll esittelee.

Lisäksi rakennuksen tontilla on kaksi allasta sadeveden keräämistä varten.

 


Keräyspaperia vesiteitse

 

UPM toimittaa Le Figarolle sanomalehtipaperin Chapelle Darblayn tehtaalta Rouenista, Pariisin läheltä.

"Chapelle Darblayssa sanomalehtipaperi valmistetaan 100-prosenttisesti kierrätyspaperista bioenergian voimalla, se kuljetetaan Seineä pitkin vesiteitse painoon, ja paluumatkalla proomut tuovat mukanaan tehtaalle painosta kertyneen keräyspaperin," kertoo myyntipäällikkö Pascal Préaud UPM:n Pariisin myyntikonttorista.

"Ympäristönäkökulmasta katsottuna tämä on erittäin hyvä yhteistyökuvio molemmille osapuolille." UPM toimii l'imprimerien ensisijaisena paperintoimittajana.