TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

 

BIOMETSÄTEOLLISUUDEN TULEVAISUUS EDELLYTTÄÄ
VIISAITA ENERGIAPÄÄTÖKSIÄ

 

Jussi Pesonen
Toimitusjohtaja

UPM on merkittävä toimija sekä energian käyttäjänä että sen tuottajana. Suuresta kulutuksesta johtuen olemme myös osaavia kuluttajia – panostamme jatkuvasti prosessiemme energiatehokkuuteen. Esimerkkinä parannuksista on, että olemme kymmenessä vuodessa onnistuneet vähentämään energiankulutusta 23 prosenttia tuotettua paperitonnia kohti.
Tänä päivänä kansalliset ja EU-tason poliittiset ratkaisut niin energia- kuin verokysymyksissäkin ovat avainasemassa biomassan monipuolisen käytön turvaamisessa ja biometsäteollisuuden kehittymisessä.
Euroopan unionissa on asetettu energiapoliittisia tavoitteita kilpailukyvyn, toimitusvarmuuden ja kestävän kehityksen turvaamiseksi. Tavoite uusiutuvan energian osuuden lisäämisestä avaa uusia mahdollisuuksia biometsäteollisuudelle.
Esimerkiksi UPM toimii aktiivisesti biopolttoaineiden kehittämiseksi. Jo nyt metsäteollisuus on merkittävä bioenergian tuottaja. Kemiallisessa selluprosessissa saadaan talteen puun energiaa, ja tehdasvoimalaitoksillamme käytämme energiantuotantoon niitä puun osia, jotka eivät sovi paperintuotantoon tai sahatavaraksi.
Sähkön toimitusvarmuus, riittävyys ja kilpailukykyinen hinta ovat yritystoiminnan ja laajennusinvestointien elinehtoja. Suomessa teollisuus maksaa Euroopan korkeinta sähköveroa, ja tätä veroa on suunniteltu korotettavaksi entisestään.
Keskusteluun tuotu energiaveroleikkurikaan ei tuo asiaan nopeaa korjausta. Lisäksi esillä on erilaisia syöttötariffeja ja maksuja, jotka lisäisivät teollisuuden kustannusrasitetta ja vääristäisivät kilpailua. EU-maissa ei poliittisilla päätöksillä pidä luoda maksuja ja järjestelmiä, jotka heikentävät teollisuuden kilpailukykyä.
Metsäteollisuuden tulevaisuudelle on tärkeää monitahoinen biomassan jalostusvirta. Vääränlaiset tukipäätökset ohjaisivat puuraaka-aineen suoraan polttokattilaan, ilman muuta lisäarvon tuottoa tai ilman syntyviä työpaikkoja. Samalla ne nostaisivat puuraaka-aineen hintoja ja osaltaan heikentäisivät puun jalostuksen kannattavuutta. Uskon biometsäteollisuuden monipuoliseen tulevaisuuteen, jossa nykyisten tuotteiden ohella nähdään biokomposiitteja, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja nanoteknologiasovelluksia. Tämä tulevaisuus vaatii toimivan puumarkkinan ja energiaa tuotannon raaka-aineeksi.