Caledonianin tehdas korvasi fossiiliset polttoaineet biomassalla
CALEDONIANIN HIILIJALANJÄLKI KUTISTUI
tekstit: Tuovi Similä
kuvat: Eric Howard, KWP
UPM:n Caledonianin paperitehtaan uusi biovoimalaitos Skotlannin Irvinessä tukee paitsi UPM:n, myös Skotlannin hallinnon tavoitteita ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tehtaan tarvitseman biomassan hankinnalla on lisäksi suuri taloudellinen merkitys alueen metsäsektorille.
Caledonianin biovoimalaitos käynnistyi tämän vuoden toukokuussa, kuukauden edellä aikataulustaan. Investointi, arvoltaan noin 88 miljoonaa euroa, on tehtaan suurin sitten sen rakentamisen 20 vuotta sitten.
Uusi voimalaitos tuottaa kaiken tehtaan tarvitseman prosessihöyryn ja puolet sen tarvitsemasta sähköstä. Polttoaineina käytetään enimmäkseen biomassaa ja tuotannosta syntyviä sivutuotteita. Uusi biovoimala korvasi vanhan, fossiilisia polttoaineita käyttäneen laitoksen, minkä vuoksi tehtaan hiilidioksidipäästöt vähenevät 75 000 tonnia vuodessa. Caledonianin tehdas valmistaa ainoana Isossa-Britanniassa LWCpaperia, jota käytetään lähinnä aikakauslehdissä ja luetteloissa.
Caledonianin biovoimalaitos on jatkoa UPM:n määrätietoiselle pyrkimykselle lisätä hiilidioksidineutraalia energiantuotantoa. Yhtiö on kymmenen viime vuoden aikana pystynyt vähentämään tuotannon hiilidioksidipäästöjä 25 prosenttia investoimalla biovoimalaitoksiin ja parantamalla tehtaiden energiatehokkuutta.
Skotlannilla kunnianhimoiset ilmastotavoitteet
Skotlannin tuore laki ilmastonmuutoksesta määrittelee tavoitteeksi 80 prosentin kasvihuonekaasujen vähennyksen vuoteen 2050 mennessä.
"Olemme ministerikollegoitteni kanssa päättäneet, että Skotlannista tulee vihreän energian mallimaa Euroopassa. Tähän pääsemme hyödyntämällä runsaiden luonnonvarojemme tarjoamia mahdollisuuksia, joiden avulla voimme luoda kestävän, vähän hiilidioksidia tuottavan talouden. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta meillä on Euroopan parhaimpiin kuuluvat uusiutuvan energian lähteet, ja jo nyt viidennes sähköstämme tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla," sanoo Skotlannin energiaministeri Jim Mather .
"Meillä on Euroopan parhaimpiin kuuluvat uusiutuvan energian lähteet, ja jo nyt viidennes sähköstämme tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla," sanoo Skotlannin energiaministeri Jim Mather.
"UPM:n uuden voimalaitoksen rakentaminen tukee selkeästi tavoitettamme vähentää CO2-päästöjä 80 prosenttia. Tämä uusi laitos on hyvä esimerkki siitä, millaisia toimenpiteitä teollisuutemme on välttämätöntä tehdä," Mather toteaa.
"Hallitus on myöntänyt hankkeelle kaikkien aikojen suurimman eli 10 miljoonan punnan Regional Selective Assistancetuen, mikä osoittaa, että hallitus oivaltaa tämänkaltaisten korkeatasoisten hankkeiden tärkeyden." Mather korostaa, että Caledonianin investointi hyödyttää merkittävästi Skotlannin taloutta ja sen myötävaikutus alueen metsätalouteen on merkittävä.
"Kun uuden laitoksen mukanaan tuomat edut yhdistetään paperitehtaan käyttämään sertifioituun puuraaka-aineeseen, positiivinen viesti asiakkaiden suuntaan on melko vahva," Gordon McLean sanoo.
Hanke ylitti odotukset
Caledonianin kunnossapito- ja suunnittelupäällikkö Gordon McLean on syystäkin tyytyväinen hyvin onnistuneeseen hankkeeseen. "Se jopa ylitti odotuksemme. Hanke valmistui etuajassa ja uusi laitos toimi käytännöllisesti katsoen täysillä heti ensimmäisestä päivästä alkaen," McLean sanoo. Isossa Britanniassa on voimassa vihreiden sertifikaattien nimellä kulkeva kannustusjärjestelmä uusiutuvan energian edistämiseksi. Caledonianin tehdas saattoi liittyä järjestelmään uuden biovoimalan valmistuttua.
McLean arvelee, että "vihreällä" energialla on merkitystä myös paperin markkinoinnissa. "Kun uuden laitoksen mukanaan tuomat edut yhdistetään paperitehtaan käyttämään sertifioituun puuraaka-aineeseen, positiivinen viesti asiakkaiden suuntaan on melko vahva."
"Etsimme myös jatkuvasti uusia, vaihtoehtoisia biomassan lähteitä, kuten kierrätettyä puuta," Peter Whitfield sanoo.
Biomassan saanti varmistettu
Uusi laitos tarvitsee biopolttoainetta vuosittain 380 000 tonnia. Polttoaineen hankinnasta huolehtii UPM Tilhill, joka hankkii myös paperitehtaalle vuosittain 280 000 tonnia kuitupuuta. Tilhill ei ole ainoa biomassan tarvitsija Skotlannissa, ja kilpailu tästä polttoaineesta on kiristymässä. Biomassan käyttäjiä on jo nyt Skotlannissa useita, ja suunnitelmissa on lukuisten uusiutuvaa energiaa käyttävien laitosten rakentaminen.
Tilhill on varautunut kiristyvään kilpailuun solmimalla 10-vuotisia toimitussopimuksia. "Lisäksi olemme kehittäneet risujen paalausmenetelmän, ja toistaiseksi Caledonianin voimalaitos on ainoa, joka pystyy tätä polttoainetta hyödyntämään. Etsimme myös jatkuvasti uusia, vaihtoehtoisia biomassan lähteitä, kuten kierrätettyä puuta," kertoo Tilhillin hankinnasta vastaava johtaja Peter Whitfield.
Tilhillillä on mahdollisuus nostaa myös kantoja polttoaineeksi. Lupa tähän heltisi laajan sidosryhmäyhteistyön tuloksena. "Kantojen osuus on kuitenkin vaatimaton, noin 5 prosenttia hankitusta biomassasta. Vaikka vuoden aikana niiden korjuu- ja kuljetusmenetelmät ovat kehittyneet, kustannukset ovat silti vielä melko korkeat," Whitfield toteaa.
Tilhill hankkii vuosittain noin kaksi miljoonaa tonnia biomassaa ympäri Isoa-Britanniaa. Polttoaineeksi tarkoitettua biomassaa tulee paitsi yhtiön omista hakkuista, myös monista muista lähteistä, kuten esimerkiksi sahoilta haketta. Keskimääräinen biomassan kuljetusmatka tehtaalle on 100 kilometriä.

