UUTISOTSIKOT

 

UPM tuo uuden FSC-standardin Suomen metsiin 

UPM hakee Suomessa sijaitseville metsilleen FSC (Forest Stewardship Council)-sertifikaattia. Samalla UPM laajentaa metsäpalvelujaan tarjoamalla yksityisille metsänomistajille FSC-sertifiointia. UPM:n metsät ja valtaosa Suomen yksityismetsistä ovat jo sertifioituja PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes)-standardin mukaisesti.

 

UPM perustaa tuulivoiman kehitysyhtiö

UPM on perustanut yhdessä TuuliSaimaa Oy:n kanssa tuulivoiman kehitysyhtiö VentusVis Oy:n. Yhtiön liiketoiminta perustuu ensimmäisessä vaiheessa UPM:ltä vuokrattavien maa-alueiden kehittämiseen tuulivoimatuotannolle soveltuviksi. Toiminta kattaa alueiden soveltuvuuden arvioinnin, luvitusprosessin sekä valmistautumisen mahdollisiin rakennusinvestointeihin ja tuulivoiman tuotantoon.

 

UPM:n Myllykoski-kaupan viranomaiskäsittely etenee

Euroopan komission kilpailuviranomainen on saanut Myllykoski ja Rhein Papierin yrityskauppaa koskevan ensimmäisen vaiheen tutkimuksen päätökseen. Ennakko-odotusten mukaisesti komissio totesi, että tutkimus etenee toiseen vaiheeseen.

Tutkimus käynnistyi odotettua myöhemmin, minkä vuoksi tavoiteaikataulu kaupan toteutumiselle on siirtynyt vuoden 2011 kolmannelle neljännekselle.

 

UPM tavoittelee teollisuuden parasta hiilijalanjälkeä

UPM on viimeisen kahden vuoden aikana tehostanut energiankäyttöään merkittävästi parantamalla tuotantoprosesseja, uudistamalla laitteistoa sekä sitouttamalla henkilöstöä energiatehokkuuteen. Toimillaan UPM on pienentänyt sähkön- ja lämmönkulutustaan 9 % paperitonnia kohti ja saavuttanut 55 miljoonan euron säästöt. Toimenpiteiden vaikutus hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen on 7 %.

 

UPM laajentaa taimituotantoa Suomessa ja Uruguayssa

UPM kasvattaa taimituotantoaan Suomessa Joroisissa ja perustaa uuden taimitarhan Uruguayihin. Laajennuksella turvataan laadukkaan taimi- ja siemenmateriaalin saatavuus.

 

UPM Raflatac ostaa tarralaminaattiyksikön Brasiliassa

UPM Raflatac ostaa Gumtacin tarralaminaatin valmistus- ja leikkuutuotannon Brasiliassa. BIC-konserniin kuuluva Gumtac sijaitsee Rio de Janeirossa ja työllistää 35 työntekijää.

"Kauppa antaa meille erinomaiset mahdollisuudet laajentaa paikallista tuotevalikoimaamme ja tukea asiakkaidemme kasvua alueella", kertoo UPM Raflatacin Amerikan ja Aasian liiketoimintojen johtaja Jouko Lähepelto.

 

UPM:lle 2010 oli vahva elpymisen vuosi 

Tilinpäätös vuodelta 2010:

Tammi–joulukuu 2010:

Tulos osaketta kohti kasvoi 1,08 (0,33) euroon, ilman kertaluonteisia eriä 0,99 (0,11) euroon

Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 731 (270) miljoonaa euroa

Liikevaihto elpyi vahvasti ja kasvoi 16 %

Nettovelat pienenivät 444 miljoonalla eurolla

Hallituksen ehdotus osingoksi 0,55 (0,45) euroa osaketta kohti

 

Uusi muotoiltava vaneri taipuu helposti moneen käyttöön

UPM:n vaneriliiketoiminta on kehittänyt uuden tavan valmistaa kerrosrakenteisia komposiittimateriaaleja. Ensimmäinen sovellus on muotoiltava vaneri, josta   voidaan valmistaa taivutettuja puurakenteita esimerkiksi huonekaluihin.  

Ensimmäisenä muotoiltavan vanerin ottaa tuotantokäyttöön Isku, joka on toiminut myös UPM:n kumppanina teknologian soveltamisessa huonekaluteollisuuteen.

 

Sopimus metsien suojelusta Kainuussa

Ympäristöministeriö ja UPM ovat sopineet Kainuussa UPM:n metsissä sijaitsevien Natura 2000 -suojelukohteiden ja valtakunnallisiin suojeluohjelmiin kuuluvien kohteiden korvauksesta. Valtio ostaa UPM:ltä suojelutarkoituksiin noin 380 hehtaarin alueen Sotkamon Losonvaarasta ja Paltamon Humalalammelta. Lisäksi yhtiön UPM:n maille Kainuuseen perustetaan noin 330 hehtaarin verran yksityisiä suojelualueita.

 

Pohjolan Voima myymässä Fingridin osakkeensa

UPM:n osakkuusyhtiö Pohjolan Voima Oy, Suomen valtio ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen neuvottelevat Pohjolan Voiman 25 %:n kantaverkko Fingrid-omistuksen myynnistä. Valtio ostaisi noin 81 % ja Ilmarinen noin 19 % energiayhtiö Pohjolan Voiman omistamista osakkeista.


Kaupan toteutuessa osakkeiden kauppahinta olisi 325 miljoonaa euroa. UPM omistaa energiayhtiö Pohjolan Voimasta 43,09 %.

  Pesosesta RISI:n vuoden eurooppalainen toimitusjohtaja

Kansainvälinen metsäteollisuuden tietopalvelu RISI on valinnut UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen vuoden eurooppalaiseksi paperi- ja selluteollisuuden toimitusjohtajaksi.

Valinta perustuu metsäteollisuuden analyytikoille ja salkunhoitajille suunnatun kyselyn tuloksiin. Vastaajat arvioivat Euroopan metsäteollisuusjohtajien johtamista, näkemyksellisyyttä ja kykyä toteuttaa
strategisia hankkeita.
 

Lisää maata Forestal Orientalille

UPM:n puunhankintamahdollisuuksien parantamiseksi ja Fray Bentosin sellutehtaan

puunhankinnan omavaraisuuden lisäämiseksi UPM:n puuviljelmäyhtiö Forestal Oriental on

kasvattanut maanomistustaan Uruguayssa. Yhtiö on hankkinut noin 25 000 hehtaaria maata Uruguayssa yksityiseltä maanomistajalta.


Kauppa koostuu useasta erillisestä maa-alueesta. Noin puolet maa-alasta on joko istutettua tai soveltuu eukalyptusviljelmiksi. Kaupan kokonaishinta, mukaan lukien puuvarannot, on noin 65 miljoonaa euroa.

 

UPM:n biojalostamon sijoituspaikka joko Rauma tai Strasbourg

UPM:n biojalostamon mahdolliseksi sijoituspaikaksi Suomessa on valikoitunut Rauma. Rauman valintaa Suomen kohteeksi Kuusankosken sijaan puolsivat suurempi tehokkuus energian hyödyntämisessä ja halvemmat investointikustannukset muun muassa perustustöissä. UPM ei ole vielä tehnyt investointipäätöstä biojalostamon rakentamisesta eikä siitä, rakennetaanko mahdollinen biojalostamo Raumalle vai Strasbourgiin, jossa ympäristövaikutusten arviointi on edelleen käynnissä.


Ympäristövaikutusten arviointimenettely Lappeenrannassa mahdollisen UPM:n nestebiojalostamon toteuttamiseksi on päättynyt. Kaukaan tehdasalueelle suunnitellaan laitosta, jonka päätuotteita ovat vetykäsittelyllä valmistetut, liikennekäyttöön sopivat biopolttoaineet.

 

UPM on sopinut uusista rahoitusjärjestelyistä

UPM on maksanut ennenaikaisesti takaisin kaikki Uruguayn Fray Bentosin sellutehdasinvestoinnin rahoittamiseksi otetut projektilainat, 372 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Projektilainoihin liittyneet lainanantajien vakuusjärjestelyt tullaan purkamaan. Takaisinmaksu alentaa rahoituskustannuksia ja selkeyttää konsernin rahoitusrakennetta. 

Lisäksi UPM on allekirjoittanut uudet, yhteensä 675 miljoonan euron kahdenväliset luottolimiittisopimukset, jotka kaikki ovat tällä hetkellä käyttämättömiä.

  Osakeanti osana Myllykosken yrityskauppaa

Uusia UPM:n osakkeita tarjotaan merkittäväksi tietyille Rhein Papier GmbH:n liikkeellelaskemien toissijaisten lainojen haltijoille, jotka ovat Myllykoski Oyj:n osakkeenomistajia ja jotka ovat sitoutuneet merkitsemään uusia osakkeita Myllykosken yrityskaupan toteuttamisen yhteydessä.
 

UPM ostaa Myllykoski Oyj:n

UPM-Kymmene Oyj on päässyt sopimukseen Myllykoski Oyj:n ja Rhein Papier GmbH:n ("Myllykoski") ostamisesta. Ostettujen liiketoimintojen yritysarvo on noin 900 miljoonaa euroa.


Myllykoski Oyj ja Rhein Papier GmbH muodostuvat seitsemästä painopaperitehtaasta Saksassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Niiden yhteenlaskettu vuosittainen tuotantokapasiteetti on 2,8 miljoonaa tonnia. Lisäksi Myllykoski Oyj omistaa 0,8 % energiayhtiö Pohjolan Voima Oy:stä, arvoltaan noin 70 miljoonaa euroa. UPM-konsernin taseen varat kasvavat kaupan myötä noin 1,6 miljardia euroa.
 

UPM ja Monocle tekivät yhteistyötä Suomi-numerossa

 UPM on tehnyt yhteistyötä kulttimaineeseen nousseen liike-elämän ja kulttuurin ajankohtaisilmiöihin perehtyvän Monocle-lehden kanssa. Monoclen tuorein numero pureutuu Suomen kultuuriin, talouteen ja designiin. Lehti on aiemmin omistanut vastaavat maaraportit Libanonille ja Brasilian Sao Paulolle. Joulukuun Suomi-raportti on painettu kolmelle UPM:n paperilaadulle.

 
Monoclen lontoolaistoimittajat Hugo Macdonald ja Tom Morris kiersivät Suomea Pohjoismaiden kirjeenvaihtajan Elna Nykänen Anderssonin kanssa ja tapasivat maan johtavia ajattelijoita, poliitikkoja, suunnittelijoita ja yrittäjiä.
 

UPM:n 20-vuotias Chudovon vaneritehdas on edelläkävijä Venäjällä

UPM:n Chudovon vaneritehdas juhlii 20-vuotista taivaltaan keskiviikkona 3.11.2010. Tehdas on ollut nykyaikaisen vaneriteollisuuden uranuurtaja Venäjällä ja jatkaa edelleen paikallisen vaneriteollisuuden edelläkävijänä.

 
Chudovossa valmistetaan korkealaatuista WISA-koivuvaneria ja -viilua paikallisesta raaka-aineesta. Tehtaan tuotteita käytetään pääasiassa kuljetusväline-, rakennus- ja puusepänteollisuuksissa. Tehdas tuottaa myös erikoisvaneria käytettäväksi LNG-tankkereihin. Tehtaan tuotannosta noin 75 % menee vientiin, pääasiassa Eurooppaan.